Tapasimme kerran pari viikossa. Alkuun pelkästään minun luonani, jossa päädyimme suoraan sänkyyn. Myöhemmin kävimme yhdessä ulkonakin, mutta kemia välillämme veti meidät hyvin nopeasti sisätiloihin... kipinät todellakin sinkoilivat, ne pystyi melkein näkemään...kertaakaan emme nähneet toisiamme ilman, että jossain vaiheessa revimme vaatteita toistemme päältä.

Yritimme keskustella sivistyneesti, mutta välillä jo puolesta sanasta keskustelun suunta muuttui ja kiihotimme toisiamme verbaalisesti... aikuiset ihmiset käyttäytyivät kuin teinit...

Taksissa pujotit kätesi hameeni alle, suoraan märkyyteeni. Minä hivelin erektiotasi pöydän alla ollessamme oluella... kanssasi laukesin hississä matkalla luokseni, otin sinut sisääni meressä yleisellä uimarannalla. Harrastin puhelinseksiä työmatkalla, rakastin kuulla sinun laukeavan puhelimen kautta. Puhuimme seksistä, harrastimme seksiä ja puhuimme seksistä harrastaessamme sitä. Toiveista, haaveista, asennoista, paikoista. 

Kesällä 2004 tutustuin Tapioon, joka kerran istahti samaan pöytään ravintolassa. Ensimmäisten minuuttien aikana kävi ilmi, että Tapio on naimisissa, mutta sen illan kuitenkin istuimme samassa pöydässä ja nauroimme ja keskustelimme. Ja mitään ei todellakaan tapahtunut. Minä ja ukkomies, ei todellakaan!

Tapio kuitenkin ilmestyi tielleni milloin missäkin. Seuraavan vuoden alussa hänen saattaessaan minua kotiin sain suudelman, joka muutti kaiken. Ikinä ennen ei ole suudelma vienyt minulta jalkoja alta, mutta sillä kertaa siinä kävi niin! Siitä alkoi kaksoiselämäni, josta kuitenkin nautin suunnattomasti.

Olen nelikymppinen nainen, sinkku tai oikeasti ex-rouva. Avioerostani on aikaa tasan 10 vuotta, mutta tuo rouva-tittelihän ei ikinä häviä mihinkään - valitettavasti! Inhoan rouvittelua yli kaiken, samaan kategoriaan lasken myös lapsille opetettavan tädittelyn. Ylipäätään en ole tittelien ystävä, mutta niiden varassa tämä maailma tuntuu paljolti pyörivän. Tittelien mukaan jos esittelyä jatketaan, niin olen myös yrittäjä ja sen myötä myös toimitusjohtaja. Samalla kuitenkin myös tavallinen hikinen duunari, sillä suurimman osan töistä teen itse. Yritykseni on pieni, apuna minulla on vain yksi tyttö. Pohjimmiltani olen työtäpelkäämätön duunari, koko elämäni olen itse tehnyt kaiken saamatta apua juurikaan mistään muualta. Yrittäjänä olen nyt ollut vähän reilun vuoden. Sinnittelen eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Päätin aloittaessani, että pärjään ja pikkuhiljaa olen valmis myös uskomaan siihen.

Jos palataan takaisin yksityiselämääni, niin erosimme ex-mieheni kanssa vain ja ainoastaan asuinpaikkaa koskevan erimielisyyden takia. Mies halusi maaseudun rauhaan, minä en. Halusin pysyä tämän suomalaisittain suuren kaupungin sykkeessä, en saappaat jalassa maalla. En halunnut lapsia ja omakotitaloa, koiraa ja puutarhaa... jos mies olisi haaveistaan kertonut ennen avioliittoa, ei olisi pappi ikinä aamenta meille sanonut. Lapsia meillä ei siis ollut, joten avioero oli kohtuullisen helppo ratkaisu kummankin ensin yritettyä elää toisen haluamaa elämää. Tänä päivänä exäni elää maaseudulla uuden vaimonsa sekä vaimon lasten kanssa, minä puolestani elän omaa elämääni kaupungissa nauttien joka hetkestä!

Avioeron jälkeen vietin rauhallisen vuoden itseni kanssa, matkustelin ja nautin itsenäisyydestä ja tunteesta, että sain mennä ja tulla niin kuin halusin. Asetuttuani taas aloilleni tapasin silloisen työpaikkani kekkereissä Juhanin. Joku kolahti ja pian vietinkin suurimman osan vapaa-ajastani hänen kanssaan. Olimme The Pari aina siihen asti, kun Juhani alkoi "unohtaa" tavaroitaan luokseni ja pian sen jälkeen alkoi myös puheet yhteen muuttamisesta. Sitä en missään tapauksessa halunnut, joten tiemme erosivat...

Seuraaviin pariin vuoteen mahtuu pari seurusteluyritystä, mutta suurimman osan tuosta ajasta vietin sinkkuna keskittyen työntekoon sekä matkustamiseen.